pönttöuunin tarina II-osa

Aiemmin 2. päivä tammikuuta kirjoittaessani pönttöuunin hajoamisesta löysin muurarin, joka lupasi muurata uunin, jos purkaisimme sen. En kuitenkaan uskaltanut ryhtyä sellaiseen urakkaan, vaikka muurarin mukaan purku on aivan yksinkertainen homma. Päätin jatkaa soittelukierrosta ja etsiä sellainen muurarin, joka myös purkaisi uunin.

Löysinkin viimein Muurarimestarin vähän kauempaa ja uskon nyt, että etsintä kannatti. Vaikka tämä tuleekin hieman kalliimmaksi kuin itse purettuna, mestari on aina mestari. Muurarilla oli heti alusta alkaen mestarin otteet ja elkeet. Kun olimme vähän aikaa päivitelleet tilannetta ja tutkineet asiaa ja todettuani, että mikään ei ole niin pitkä matka kuin tuumasta toimeen, mestari pani kuulokkeet korvilleen, otti täryporansa, kiipesi tikapuille ja aloitti korvia särkevän tärisyttämisen.

Tunnin täryttämisen jälkeen uunin hattu oli irrotettu ja viiden tunnin jälkeen uuni oli purettu siihen saakka, kun se oli tarpeellista. Perheeni joutui hiki hatussa kantamaan laastinpaloja ja tiiliä ulos, keittämään puuroa ja tilaamaan uusia tarvikkeita seuraavaa päivää varten. Siinäkin oli mielestäni tarpeeksi työtä. Emme siinä välissä olisi millään ehtineet purkaa mitään uunia.

Sanonpa vaan, että tuskin meillä olisi viikko riittänyt saadaksemme aikaan sen, mikä mestarilta meni kuudessa tunnissa. Hän oli selvästi aikaisemminkin ollut vastaavanlaisessa työssä ja mikä tärkeintä, hän tiesi tarkalleen, mitä teki.

Pönttöuuniprojektimme ensimmäinen ja toinen vaihe ovat onnellisesti päätöksessään. Tänään alkaa muuraus, jossa taas perheemme joutuu olemaan laasti- ja tiilipoikina ja -tyttöinä sekä avustavina hutun keittäjinä. Nyt on mieli vähän parempi, sillä varmuus siitä, että kaikki sittenkin kääntyy hyväksi, lisääntyy.  

Kuvassa pönttöuuni siihen asti purettu, kun se on tarpeellista. Tästä alkaa uunin uusi elämä.

pontto