Eskon päivä 12.6

Eskil oli aikoinaan englantilaissyntyinen Ruotsin apostoli. Tarina kertoo, että heinäkuun 12. päivänä joskus 1100-luvulla Eskil kivitettiin kuoliaaksi, kun hän yritti estää pakanallista uhritoimitusta. Paikalle ladottiin suuri kivikasa Eskilin muistoksi ja myöhemmin kivikasan ympärille rakennettiin taloja. Syntyi Eskilstunan kaupunki.

Eskil kääntyi Suomessa Eskoksi ja nimipäivää vietetään 12. kesäkuuta. Eskonpäivä on erityisesti hampun ja nauriin kylvöpäivä. ”Kylvä minut Eskelin päivänä ja ota ylös Perttuna (24.8), niin minusta tulee vahva,” ja toisaalla on sanottu: ”Eskelin päivänä kylvetty nauris on kaikkein onnellisin.”

Eskon päivän jälkeen naurista ei saanut kylvää ennen kuin Juhannuksen jälkeen, sillä naatit syövät maakirput. Tästä on poikkeus, sillä naurista voi kylvää Juhannusviikon perjantaina ja silloin niistä kasvaa todella suuria ja meheviä.

Eskon päivästä voi ennustaa loppukesän tuulet: ”Missä Eskonpäivänä on tuuli, siellä se on koko kesän,” tiesivät ristijärveläiset kertoa.

On viitteitä, että Eskonpäivänä kala tarttuu pyydyksiin, sillä vanhoissa kalenterisauvoissa Eskon päivän kohdalle on piirretty pyöreäperäinen koukku ”vanko” ja sen on erään tutkimuksen mukaan sanottu tarkoittavan kalakoukkua. Eskon päivänä siis pyydykset veteen. Eihän sitä koskaan tiedä, vaikka tärppäisi.

Vossikka odottelee asiakkaita torin kulmalla 1900-luvun alussa. Väritetty postikortti.

hepo