Linuksen ja Georgioksen päivä 26.11

Paavi Linuksen (k. 79) muistopäivää vietti vanha kansa 26.11 ja tutkaili taivaalle odottaen Linuksen suojapyryjä. Jos Linuksena oli pyry, se oli hyvä kesän merkki. ”Mitä ennen Linjusta tuiskuten tulee, se aidan alitse vetenä menee.” Nyt ei kuitenkaan ole juuri tuiskuja ollut, luntakin vain muutama sentti, joten eipä Linuksen päivästä tulevia paljon voi ennustaa.

Linuksen päivä hävisi kalenteristamme vuonna 1870 ja paikalle tuli Dagmar. Tämä puolestaan vaihtui suomalaiseen Sisko-nimeen.

Tämä marraskuun 26. päivä on ollut myös Georgioksen päivä, jota myös syysjyrkiksi sanottiin kevätjyrkin vastakohtana. Vanhan uskomuksen mukaan keväällä ja syksyllä oli vastaavat päivät ja niitä usein nimitettiin, kuten tässä, syys- tai kevätjyrkiksi. Kevätjyrki oli suurmarttyyri Georgios Voittajan juhla, jota vietetään 23. huhtikuuta. Georgios Voittaja tunnetaan erityisesti partiolaisten suojeluspyhimyksenä. Hänet mestattiin miekalla vuonna 303.

Karjalassa ja ortodoksisen väestön keskuudessa Georgioksen päivää vietettiin ja silloin muisteltiin vainajia. Suistamolla oli tapana lämmittää sauna vainajille ja valmistaa heille pitoruokaa. Talon isäntä otti Georgioksen päivän aattoyönä pihalla hatutta vastaan talon edesmenneet asujat ja seuraavana aamuna saattoi heidät pellon reunaan saakka kaataen aina silloin tällöin viinaa maahan.

Georgios Voittaja oli orjien vapauttaja ja alkuperäisesti orja ottaa vastaan talon edesmenneet isännät ja saattaa heidät pellon laitaan. Kun orjuus hävisi, orjan paikan vainajien saattajana otti isäntä mutta vanha tapa säilyi kuitenkin samanlaisena.

Nyt sais tulla Linuksen pyryt, että pääsisi hiihtämään kuten kuvassa Ida Lihr ja hänen siskonsa Linda Pitko hiihtelevät Joensuun ympäristössä 1920-luvulla.

tytot