Heikin päivä 19.1

Heikin päivää vietetään Pyhän Henrikin, Suomen ensimmäisen kristinuskon saarnaajan muistoksi. Henrikistä tuli Suomen suojeluspyhimys ja hän kärsi marttyyrikuoleman, kun talonpoika Lalli surmasi häne Köyliö järven jäällä 20. tammikuuta 1158 tai 1159. Siitä tuli Pyhän Henrikin muistopäivä.

Vasta 1600-luvulla muistopäivä siirrettiin päivän verran taaksepäin 19. päivään, jotta muistopäivä saatiin samalle päivälle Ruotsin kanssa. Näin Heikin päiväksi on vakiintunut 19. päivä tammikuuta.

Heikki on niin tärkeä muistopäivä, että siihen on liitetty hyvin paljon kansanperinnettä. Heikki katkaisee talven selän: ”Heikki heinänen kurikka, joka katkasee talven selän.” Pohjanmaalla lapsia kehotettiin menemään pelloille kuuntelemaan, kuinka Heikki katkaisee talven selän. Itä-Suomessa talvenselkä taittui Heikin päivän jälkeisenä keskiyönä: ”Puolenyön aikaan rusahti, kun Heikin selkä katkesi,” sanottiin Liperissä.

Heikin päivä jakaa myös ilmat. Sotkamossa sanottiin: ”Heikin päivänä muuttuvat ilmat; Jos sitä ennen on ollut huonot ilmat, tulee hyvä ja päinvastoin.”

Heikin päivänä aitoissa piti olla vielä puolet heinistä tallessa. Jos heiniä ei ole puolta jäljellä, niin: ”Erkki (18.5) lehmät tappaa.” Viimeistään Erkin päivänä heinä loppuu ja lehmät on teurastettava.

Sääennustuksissa Heikin vastaparina on Paavali (25.1): ”Jos Heikkinä on helppo, niin Paavalina paukkuu,” tai ”Jos Heikki kiinnittää, niin Paavali helpottaa.”

Myös Matin päivä (24.2) liitetään sääennustuksissa Heikkiin: ”Minkä Heikki helpottaa, sen Matti maksaa,” tai ”Jos Heikkinä paukkuu pakkanen, Matti sen sulattaa.”

Myös pitemmän ajan sääennustuksia tehtiin: ”Jos Heikin päivänä on pakkanen, niin tuleva kesä on poutainen,” tiesivät heinäveteläiset.

Kalastajille tiedoksi: ”Jos Heikin päivänä laitat maderysät veteen, ne ovat täynnä Paavona (25.1). Matikan rysät on nostettava pois Matin päivään (24.2). Näin ennusteli ja neuvoi vanha kansa.

Heikin päivä on mahtava mateen pyyntipäivä ja kuvassa Heikin päivänä vuonna 2003 lasketaan verkkoja toiveessa saada madetta. Päivänsankari kuvassa vasemmalla. Kuva Terttu Repo-Tarma.

pakkas