helmikuu

Helmikuuta on ennen kutsuttu pikku tammeksi tai vähäksi tammeksi. Nimitys tulee siitä, että kun tammikuuta on kutsuttu isoksi tammeksi, niin helmikuu on kuin tammikuu pienoiskoossa.

Helmikuu on luultavasti saanut nimensä jäähelmistä, jotka pakkasella loistavat puun oksilla ja jään pinnalle. Itä-Suomessa helmikuuta on kutsuttu kaimaloksi tai kaimalkuuksi. Nimi johtuu pikku tammi –nimityksestä. Pikku tammi (siis helmikuu) on tammikuun kaima eli kaimalo.

Talon-Pojan Ilma eli Sää-Kirja vuodelta 1848 kirjoitti helmikuusta: ”Niin monta hetkeä, kun laskiaistiistaina (17.2) aurinko paistaa, niin monta päivää Hän paistaa koko paaston aikana. Näinä aikoina on paras hirsiä hakata, sillä silloin ne ovat vahvimpia.”Helmikuu on vuoden kylmin kuukausi ja siinä kuussa on myös kovat pyryt, männynpäristäjät. Silloin puista karisee vanhat neulaset ja metsä valmistautuu kevään tuloon. Männynpäristäjiä on kevään aikana kaikkiaan yhdeksän, tai toisten tietojen mukaan seitsemän, jonka jälkeen ilmat lämpenevät ja puut heräävät uuteen kasvukauteen.

Pitkät suvikelit helmikuussa tietävät vaikeita aikoja: ”Helmikuun suojat, puutteen tuojat,” sanottiin Jämsässä. Samoin Heinävedellä tiedettiin, että: Puutteet ovat kovat, jos helmikuussa on leutoja ilmoja.”

”Jos helmikuussa sataa paljon lunta, niin heinätekoaikana sataa vettä,” tiedettiin Liperissä. ”Jos helmikuussa tuiskuttaa ja on paha sää, tulee hyvä kevät, ”sanottiin Kontiolahdella.

”Helmikuun ensimmäinen suvi tietää toukokuussa samana päivänä jäitten lähtöä järvistä,” kiteeläiset ennustivat.

Helmikuu on metsätöiden ja kalaverkkojen kutomisen aikaa. Maaliskuussa alkoivat sitten maanviljelijöillä tosi toimet ja ankarat työt.

Kauppaneuvos Kosti Aaltonen oli kovat hiihtämään ja kova kalamies. Näiden lisäksi hän oli myös metsämies. Kuvassa Kosti ja pyssy. Seppo Häkkisen albumi.

metsa