Vaahtokuu

Ennen vanhaan vuosi oli jaettu kuunkierron mukaan aina sattui, että kuunkiertoja vuodessa olikin 12 sijasta 13. Kun kuukausia oli 13, täytyi tuo ylimääräinen kuunkierto sijoittaa johonkin paikkaan vuodesta. Se sijoitettiinkin vuoden kolmanneksi kuukaudeksi ja se alkoi seitsemän viikkoa ennen vanhan ajanlaskun pääsiäistä. Tänä vuonna tuo kuukausi, Vaahtokuu, sijoittuisi 23. helmikuuta alkavalle viikolle.

Vaahtokuuta sanottiin myös vahto- tai kevätkuuksi. Vaahtokuu on jäänyt kansanperinteeseemme vanhoina sanontoina. Karjalassa on sanottu, ja vieläkin joissain paikoissa sanotaan: ”Vahtokuu varikset tuopi” tai ”Varis lensi vahtokuulla, kevätkuulla keikutteli.”

Varisten liikkuminen alkoi kiihtyä valon lisääntyessä ja niiden pesänrakennus pikkuhiljaa alkoi. Varisten liikkumisesta voidaankin sitten ennustella säitä: ”Jos varis vahtokuulla liikku tiellä, tulee kova kelirikko mutta jos se on ilmassa, tulee kaunis kevät,” tiedettiin sanoa Aunuksen Repolassa.

Sakkolassa sanottiin: ”Vahtokuisia vasikkoi, kevätkuista vaikein.” Tämä on viitannut vaikeaan ruokatilanteeseen, sillä ruokavarastot alkoivat olla jo loppu. Lehmät olivat vielä ummessa ja kasvikset olivat kuivuneet ja lähes piloilla. Katovuosina ihmisiä alkoi sairastua ja kuolla suuressa määrin.

Vahtokuussa lähes ainoa toivo särpimen saamiseksi oli kalastaminen, joka sekään ei tuottanut kunnon saaliita. Matikkaa saattoi vielä saada, jos kutu oli myöhässä. Ahven alkoi jo vähän liikkua mutta enimmäkseen kalat olivat syvänteissä paikoillaan ja odottivat valon lisääntyvän. Vahtokuu oli vaikeaa aikaa.

Pääsiäispaasto sopi hyvin tuohon aikaan, koska ruoasta oli pula ja yritettiin tulla toimeen niillä vähillä, mitä maakellarista tai jauhovarastosta löytyi.

Vaahtokuulla yritettiin kalastaa, että perhe saisi murkinaa. Kuva Linnunlahdelta vuonna 1936/37. Tuisku Tarman albumi.

vahto