Kanttaiviikko

Helatorstain jälkeisiä päiviä kutsutaan kanttaiviikoksi. Länsi-Suomessa viikot ovat helatorstain jälkeiset maanantai, tiistai ja keskiviikko. Itä-Suomessa kanttaiviikot ovat helatorstain jälkeinen viikonloppu. Kanttausperjantai, -lauantai ja –sunnuntai ovat tuttuja itäsuomalaisille.

Kanttaus-sanan alkuperästä on erilaista tietoa. Ennen vanhaan sanan alkuperää sanottiin latinalaista cantare-sanasta. Se tarkoittaa laulaa mutta lauluperinnettä kanttausviikolla ei juuri ole. Ortodoksiseudulla kanttauspyhänä oli tapana mennä pellolle pyhittämään vuoden tuleva sato ja siellähän tietenkin laulettiin ortodoksisia kirkkolauluja.

Toukorukouspäivät olivat hyvin tunnettuja 1500-luvulla ja esimerkiksi Ruotsin kirkkolaissa toukorukouksen olivat pakollisia. Vuoden 1757 almanakoissa oli helatorstaiviikolla merkitty ainakin yksi ”Cant. Päiwä”.

Toukorukouspäivillä tutkailtiin tulevaa säätä ja joitakin vanhan kansa sääennustuksia on säilynyt: ”Jos kanttaiviikko on kylmä, kesästä tulee lämmin ja päinvastoin,” sanottiin Savossa. ”Jos kanttainviikolla sataa lunta, se on kuin kattolunta pelloille,” oli vanha itäsuomalainen sananlasku.

”Kun on kanttainviikko kalpeata, on heinänteko helpeätä,” Keski-Suomessa sanottiin. Tällaisia ennustuksia löytyy joka puolelta Suomea. Siis kanttaiviikon sää on vastakohta kesän ilmoille.

Työväki odottaa innolla kanttaiviikkojen loppumista, niin päästäisiin pellolle. Haravat ja hangot ovat valmiina niin iloilla kuin pienilläkin työntekijöillä.

kanttai