Vaikka ensilumen ennustaminen vanhan kansan sääkalentereiden mukaan epäonnistuikin, uskon vielä vanhaa kansaa ja luotan siihen, että he ymmärsivät jotain säiden syy- ja seuraussuhteista. Niin paljon on heidän ennustuksissaan ollut hyvää ja oikein osuvaa.
Talven viimeisimpiä säähavaintoja ovat pesäpäivät eli talvipäivänseisaus, mikä sattuu tähän 21.12. päivään eli tiistaihin. Vanhan kansan mukaan aurinko on pesässään kolme päivää, jonka jälkeen se lähtee uudelle kierrokselle ja tuo mukanaan selvästi ennustettavia sääilmiöitä.
Näyttää siltä, että entisajan ihmiset ovat havainneet vuoden kierron syklit, teorian, joka alkaa jälleen olla muotia myös tiedemiespiireissä. Onhan aina puhuttu ihmiset sykleistä, biorytmeistä, joista on saatu vahvaa näyttöä. Taloustieteessä on puhuttu Konradjieffin sykleistä, jotka olivat unohduksissa yli sata vuotta mutta on nyt otettu esiin naftaliinista. Lääketieteessäkin puhutaan sairastuvuuden sykleistä ja tähtitiedekin puhuu avaruuden syklistä. Tätä nykyä vanha kansa on aika hyvässä seurassa.
”Jos aurinko ei pesäpäivinään näyttäydy, tulee sateinen kesä,” sanottiin Kuorevedellä. Virallisten ennusteiden mukaan auringon pitäisi näyttäytyä pesäpäivinä, joten kesä on ainakin ennakkotietojen mukaan parempi kuin viime kesä.
Liperiläiset tiesivät, että ”Jos päivä kun pesäänsä kylmää, joutaa turkki myydä.” Jos pesäpäivät ovat kylmät, kevätpuoli on lämmin ja luonnollisesti päinvastoin. Joskus syksyllä kirjoitin, että talvi tulee olemaan kylmä, joten tässä hieman vahvistusta. Tätä ennustusta ei voi uskoa millään, kun katsoo ikkunasta ulos ja tuijottaa lämpömittaria. Tällaisia lämpöjä ei ole miesmuistiin ollut.
Talvipäivänseisaus ja kesäpäivän tasaus ovat toistensa vastakohtia: ”Jos talvipäivänseisauksena on sumuinen ilma, kesäpäiväntasauksena on halla,” liperiläiset mainitsivat tämänkin ennustuksen.
Talvipäivänseisaus oli vanhalle kansalle suuri merkkipäivä, sillä silloin pimeys veti viimeisiään ja valo alkaa pikku hiljaa vallata pohjoisen pallonpuoliskon. Tämä aika oli levon aikaa, sillä seinä päre ei paljon antanut valoa eikä ulkona ennättänyt valoisan aikana kuin pistäytyä. Vietettiin joulunaikaa seuraavat kaksi viikkoa.
Jouluvalot on sytytetty vilkkaalla Kauppakadulla 1960-luvun alussa.