Sylvester päättää vuoden ja Kansanvalistusseuran kalenteri vuodelta 1881 opettaa meitä tänä päivänä: ”Ne, jotka eivät ole tottuneet pitämään kirjaa tuloistaan ja menoistaan, tekevät viisaasti, jos aloittavat sen tästä päivästä.” Siinäpä meille ohjetta kerrakseen.
Uutena vuotena on jo kauan mässäilyä pidetty tärkeänä huvina ja hyötynä, sillä ennen vanhaan uskottiin, että jos syö ja juo kovasti uuden vuoden yönä, seuraavan vuoden sadosta tulee hyvä.
Uusi vuosi oli myös monenlaisten taikojen ja enteiden tekoaikaa. Tinanvalanta lienee niistä tunnetuin mutta onhan niitä ollut monia muitakin enteiden etsintäkeinoja. Piti juosta alasti hangella, heittää vasta katolle ja katsoa miten päin se sieltä alas tippuu, tappaa sika tai lammas ja tutkia eläimen maksa ja kaikkea muutakin, mitä vaan maan päällä keksittiin tehdä. Kaikki kävi ennustamiseen.
Sylvesterin päivänä oli syytä kiillottaa kengät, tehdä lahtia eli valmistaa vuoden lihat tai ajaa partansa, niin silloin kengät pysyvät kiiltävinä koko vuoden eikä lihaan tarvinnut laittaa suolaa säilöntäaineeksi tai ajaa partaansa lainkaan seuraavana vuonna.
Kaikkein tärkeintä oli se, että Sylvesterin päivän valmistautui uuden vuoden yöhön, sillä silloin taivaat ja helvetti olivat auki ja silloin oli yksi parhaista ajoista ottaa yhteyttä vainajiin ja kysyä heiltä vaikkapa kuulumisia.
Jos joku ei tee näitä taikoja juuri uutena vuotena, voi lohduttautua sillä, että Juliaanisen kalenterin uusi vuosi on 14. päivänä tammikuuta. Kiinassa uutta vuotta vietetään maanantaina 8 päivänä helmikuuta, joten silloinkin ennättää tehdä taiat. Jos tämäkään päivä ei sovi uuden vuoden juhlan viettoon, voi sitä viettää kevätpäiväntasauksen aikaan, kuten vanha tapa teki ja jos oikein haluaa snobbailla, voi uuden vuoden vieton jättää juhannukseksi ja syyspäiväntasauksen aikaan, sillä kaikki nämä ovat joskus olleet uuden vuoden viettoaikoja. Ja onhan vielä sekin mahdollisuus, että valitsee itse päivän, milloin haluaa vuotensa vaihtuvan. Sekin lienee sallittua.
Hyvää Uutta vuotta kaikille lukijoilleni!
Uutena vuotena voi vaikka uida avannossa ja katsoa, mitä siitä seuraa. Kuva vuodelta 2007 ja kuvassa Heikki T, lapsenlapsi Kerkko ja lapinkoira Sikka uimaharjoittelussa.