Toukokuu

Toukokuu on nimensä mukaisesti ensimmäinen touonteko kuukausi. Pellot aurataan, kasvimaat kunnostetaan ja pihapuut karsitaan. Alkukuusta tehdään valmistelut ja sitten loppukuusta alkaa viljelijöiden kiireisin aika.

Kansanvalitusseuran kalenteri vuodelta 1884 kirjoittaa kylvöajankohdista: ”Kylmään, märkään maahan kylwetty siemen itää sangen hitaasti, joten rikkaruoho ottaa wiljalta woiton. Kaura on kylwettävä niin aikaisin kuin siunkin, jotta se ehtii tuleentua; ensin suohon kirrelle, sitten nurmirikkoon ja wiimeiseksi juurikaswia ja muuta wiljaa kaswaneeseen peltoon. Lahnan kudusta tähä aikaan on pidettävä waari.”

On myös sanottu: ”Myöhäinen kylvö on satoisampi kuin aikainen.” Tässä ilmeisesti varoitellaan, ettei kannata kiirehtiä kylvämistä, sillä hallayöt verottavat usein satoa.

Itä-Suomessa sanottiin: ”Jos on toukokuussa kylvä, kesäkuussa on lämmin.” ”Jos toukokuussa sataa paljon, niin enimmiten syyskuussa sataa vähän ja päinvastoin,” Kiteellä tiedettiin.

Kalamiehille toukokuu on suotuista aikaa. Hauki ja ahven kutevat heti toukokuun alussa ja saaliit ovat suuret. Kala liikkuu muutenkin hyvin ja verkot ja katsikat on laitettava veteen heti jäiden lähdettyä.

Sitten varoituksen sana toukokuulle: ”Toukokuussa ei saa lainata tuhkaa talosta pois, Jos lainaa, tulee tuhkapäivä ohraan.”

Vappuilottelua Ilosaarella Joensuussa vuonna 1954.

vappu2