Äitienpäivä on merkkipäivistämme nuorimpia. Äitienpäivää vietettiin Suomessa ensimmäisen kerran vuonna 1918 ja sen toi tänne kansakoulunopettaja ja kansanedustaja Vilho Reima. Aluksi päivää vietettiin toukokuun kolmantena sunnuntaina, mutta vuonna 1927 päiväksi vakiintui nykyinen käytäntö; toukokuun toinen sunnuntai. Vuonna 1947 päivä vahvistettiin viralliseksi liputuspäiväksi.

Äitienpäivän juuret ulottuvat kuitenkin jo 1500-luvulle, jolloin Englannissa vietettiin erityistä juhlaa äitien kunniaksi. Tätä juhlaa vietettiin toukokuussa ja siinä kaikista äideistä huolehdittiin hyvin. Heille tarjottiin ruokaa ja heitä kuljetettiin kyläpaikasta toiseen. Äidit olivat tuolloin miesten ja lasten erityisessä suojeluksessa,

Tämä juhlapäivä kuitenkin hiipui ja vasta 1900-luvun alussa Englannissa ryhdyttiin viettämään puolipaastosunnuntaita ja sen tarkoituksena oli elvyttää vanhaa äitien kunnioittamisen perinnettä. Puolipaastosunnuntaita vietettiin toukokuun kolmantena sunnuntaina.

Äitienpäivään ei ole ainakaan vielä ilmestynyt sopivaa sääennustusta tai sanontaa. On kuitenkin yritetty viritellä sanontaa käen kukunnan aloittamista äitienpäivänä  mutta varsin huonolla menestyksellä. Liikkuvan juhlan vuoksi käki ei ole totellut sitä, että sen pitäisi aloittaa kukunta juuri äitienpäivänä. Käki näyttää edelleenkin kukkuvan silloin kun se itse haluaa.

Myös joitakin yleisiä sääennustuksia on löydettävissä äitienpäiväksi kuten: ”Jos äitienpäivänä on kaunista, kesäkin on kaunis” mutta näitä ennustuksia ei liene tarkoitettu vakavasti otettavaksi. On luultavasti ajateltu, että pitäähän äitienpäiväksi jokin vanhan kansan uskomus saada. Vietetään äitienpäivää ilman vanhan kansan antamaa käyttäytymisohjetta.

Kaikille Suomen äideille kukkaisia hattutervehdyksiä 1920-luvulta.