”Jos syyskuussa jyrisee ukkonen, tulee pitkä ja lämmin syksy,” väittää vanha kansa. Toden totta ainakin meillä Ylämyllyllä ukkonen jyrähti ja salamoi pari kertaa syyskuun alun kunniaksi. Se siis tietää pitkää ja lämmintä syksyä. Aikaisemmin olen maininnut, pakkasyöt alkavat lokakuussa, joten talven tuloon on pitkä aika.
Syksy alkaa syyskuussa mutta tarkka päivämäärä on vanhalla kansalla ollut vähän hukassa, sillä syksyn alkamispäivälle on annettu useita vaihtoehtoja. Egitus 1. päivä on yleisin syksyn alkamispäivä ja sanotaan, että ”Egitus on syksyn merkki.” Jotkut pitävät syksyn alkaista 4. päivää, jolloin vanha kansa vietti vanhaa Mooseksen päivää. Myös Vanha-Perttu 6. päivä on ollut syksyn alkamispäivä. Neitsyt Marian syntymä –juhla on myös syksyn alkamispäivä ja tietooni tullut syksyn alkamisen viimeinen ajankohta on Mukula- eli Syys-Matti 21.9. Siis sen mukaan, miten syksy etenee, voidaan valita syksyn ensimmäinen päivä.
Tässä voisin mainita omakohtainen kokemus syksyn alkamisesta. Työskennellessäni aikoinani Joensuun Yliopistossa, näytin amerikkalaisille vieraillemme Outokummun kaivoskaupunkia. Vieraat olivat yliopistoväkeä ja kivi oli heidän erityisalaansa.
Vieraat saapuivat Joensuuhun muistaakseni 6. päivä syyskuuta, jolloin oli kaunis, lämmin ja kirkas päivä. Samoin seuraava päivä oli kaunis. Syyskuun 8. päivänä teimme vieraitten kanssa ensimmäisen vierailun Outokumpuun kaivosmuseoon ja se päivä oli myrskyinen, sateinen ja kylmä. Sanoin heille, että he saapuivat Suomeen kesän viimeisenä päivänä ja aloittavat varsinaiset vierailut syksyn ensimmäisenä päivänä, joka oli siis Neitsyt Marian syntymäpäivä.
Kansanvalistusseuran kalenteri kertoo syyskuusta mm. näin: ”Syksy on käsissä ja yöt käyvät kylmemmiksi. Oravalla on välisti taaskin pojat. Karhun juoksuaika loppuu ja peuran alkaa. Peltohiiret kokoontuvat suovien alle ja myöhempänä aittoihin. Kypsiä puoloja on runsaasti, sieniä saadaan, kunnes halla sattuu.”
Syyskuu on hyvä kalastuskuukausi ja saalit ovat runsaat. Syksyilmat ovat kauniit ja kuulaat eli ulkoiluun hyvät.
Syyskuu tuo viljelijöille kiireet. Kuvassa Iiksejokelainen Otto Hyvärinen kaurapellollaan 1920-luvulla.