”Calixtus on Talwi Päivä”-merkintä tuli ensimmäisen kerran suoalaiseen kalenteriin vuonna 1646. Viimeisen kerran tämä mainitaan vuoden 1888 virsikirjan vuosikalenterissa. Talvi-päivä on syksyinen vastine keväiselle Tiburtukselle, mikä aloittaa kesän. Vanhan kansan mukaan kun kaikki syksyn sato on korjattu, voidaan aloittaa talvipuolen vietto ja siksi 14.10 on sanottu olevan ensimmäinen talvipäivä.
Calixtuksenpäivä on nykyisin muuttunut Elsanpäiväksi. Calixtus oli 200-luvulla elänyt Rooman paavi. Hän oli elänyt orjana, koska ystävät olivat pettäneet hänet. Hänet kuitenkin armahdettiin ja siitä hän nousi paaviksi vuonna 218. Calixtus ennätti olla paavina neljä vuotta, jonka jälkeen hän kärsi marttyyrikuoleman. Hänet heitettiin ikkunasta ulos syvään kaivoon.
Calixtus ei ole Suomessa ollut mitenkään merkittävä päivä. Vanha kansa mainitsee oikeastaan vain, että: ”Klutus on talvipäivä, Tibustus on suvipäivä.”
On myös lausuttu: ”Minä verran on Klutuksena lehtiä puussa, sen verran on Tiburtuksena (14.4) lunta maassa.”
Talvea odotellessa kuva 1950-luvun alusta. Vanha kauppahalli Vapaudenpuistosta katsottuna.