Vanhaan aikaan viikon jokaiselle päivälle oli oma erityinen kielto, asia tai tehtävä, joita tuli noudattaa. Muuten seurasi vaikeuksia tai ainakin sai kyläläisiltä kuulla koko vuoden,

Sunnuntaina ei saanut tehdä työtä ja onkin sanottu: ”Kyllä piru pahaa tuo, jos pyhäpäivänä puukon käteen ottaa.”

Maanantaina oli kova päivä eli ”katehen päivä” ja päivään liittyi monta kielto. Maanantaina ei saanut aloittaa kasken tekoa, laskea karjaa ulos, ei aloittaa mitään uutta työtä, ei saanut kylvää eikä maanatai-iltana vaimot saaneet kehrätä.

Tiistaina sai laskea karjan ulos mutta tiistaina ei saanut kehrätä, sillä se oli ”Kallis päivä.”

Keskiviikkoa sanottiin suden syntymäpäiväksi eikä silloin saanut keriä lampaita. Keskiviikko on paras päivä laskea lehmät laitumelle ensimmäistä kertaa.

Torstaina ei saanut kylvää viljaa, sillä päivää sanottiin kadepäiväksi. Torstaina ei saanut laskea lampaita laitumelle ja elonleikkuu tuli aloittaa torstaina tai ainakin loppuviikolla.

Perjantai on kuin viisi päivää, sillä se on niin pitkä ja ikävä. Jos kuu syntyy perjantaina, se tarkoittaa, että sillä kuunkierrolla on sekalaista ilmaa.

Lauantaina eläimiä ei saanut laskea laitumelle, sillä sudet olivat silloin nälkäisiä ja tappoivat eläimiä. ”Lammas sanoi hoitajalleen: ’Laske lauantaina, niin susi syöpi sunnuntaina. ’” Loru jatkuu näin: ”Mato pistää maanantaina, älä lukitse tiistaina, älä pese perjantaina, älä keritse keskiviikkona, älä toraile torstaina.”

Lauantaina ei missään nimessä saanut aloittaa viljan kylvöä, sillä hevonen joka kynti, kuoli sinä kesänä.

Eri viikonpäivät sopivat erilailla eläinten laskemiseen lautumille. Lehmiä ei saanut laskea ulos sunnuntaina, maanantaina eikä lauantaina. Kuva laidunmaasta 1920-luvulta.