Sata vuotta sitten VII

Nälänhätä

Vuonna 1912 syntynyt Rauni Piironen muisteli kansalaissodan vaikeita aikoja hänen viettäessään lapsuutta Niinivaaran kansakoululla. Hän kertoo kirjeessään nälästä Suomen itsenäisyyden jälkeen:

”Sitten tulivat vaikeat ajat. Alkoi loppua Suomen ruoka. Suomi oli julistautunut itsenäiseksi. Kuittisen Entteri-setä ja isä taas juttelivat, että mikäs nyt eteen. Ei ollut Suomella edes laivoja, joilla päästäisiin hakemaan jauhoja Amerikasta.

Hallavuodet oli vienyt viljan. Tuli nälänhätä. Meillä oli onneksi juurikasveja ja perunoita mutta leipä huononi päivä päivältä. Leipä oli täynnä olkea, jäkälää ja petäjäistä eikä sitä tahtonut saada leivotuksi. Muistan vain, että kun sitä puri, meni koko suu verille ja oljet pistelivät ikenet, kitalaen ja kielen haavoille. Kieli turposi niin paksuksi, ettei tahtonut mahtua suuhun. Koko ruokatorvikin oli verillä ja kun sylettiin, tuli verta syljen mukana.

Vatsa oli aina verillä ja ulostaminen oli kauheaa. Minun vatsani oli aina niin kovalla että pottaan tuli joka kerta ulostaessa verta ja koski kauheasti. Itkien syötiin ja itkien ulostettiin. Oli ainainen nälän tunne.”

Niinivaaran kansakoulu 1920-luvulla. Kuva Kari Vänskän kokoelma.

niinivaaran koulu