Sata vuotta sitten VIII

Ensimmäiset ilon pilkahdukset

Ensimmäisen maailmansodan ja kansalaissodan jälkimainingit, Espanjan tauti ja nälänhätä koettelivat suomalaisia vielä vuonna 1919. Ilo oli kaukana, sillä jokainen joensuulainen yritti päästä talven yli kaikilla mahdollisisilla keinoilla. Syötiin pettuleipää, kerättiin risuja metsästä lämmikkeeksi ja luotettiin viimekädessä naapuriapuun. Pitenevät päivät kuitenkin loivat uskoa siihen, että kevät koittaa.

Kulttuurin saralla ensimmäisiä ilon merkkejä alkoi näkyä kuitenkin jo tammikuussa 1919. Näytelmäkerhot aloittivat toimintansa, vaikka hyvin varovasti. Elokuvamainokset ilmestyivät lehtien mainossivuille ja sähkövalot loistivat himmeästi jokaisen kadun kulmassa. Elämä oli alkamassa pienessä 3 000 asukkaan Joensuussa.

Bruno ja Edward Syversen ilmoittivat lehdessä järjestävänsä ensimmäiset ohjelmalliset iltamat Seurojen talolla. Ohjelmana tarjottiin Joensuun pormestarin Villiam Walleniuksen puhe kaupungin kehityksestä, Lyyli Surakan runonlausuntaa ja työväenteatterin esittämä pieni näytelmä. Lopuksi oli 1½ tuntia tanssia Tolvas Trion säestämänä. Kaupunkilaiset pääsivät ensimmäistä kertaa tanssimaan pitkästä aikaa. Lippuja myytiin niin paljon, etteivät kaikki halukkaat päässeet iltamiin.

Elämä alkoi Joensuussa vaikkakin hiljaa nitkutellen ja ikään kuin salaisesti.

Elo ei sata vuotta sitten ollut aivan näin hurjaa kuin kuvan 1960-luvun tansseissa Mutalan nuorisoseuran talolla. Pentti Muttosen albumi.

sata v VIII