Sata vuotta sitten XII

Omavaraistaloutemme kriisissä

 

Kansalaissota ja sitä seurannut nälänhätä osoittivat kouraantuntuvasti Suomen elintarviketilanteen heikkouden. Sanomalehti Karjalainen kirjoitti helmikuussa vuonna 1919, että me emme tuota niin paljon ruokaa ja muita hyödykkeitä kuin Suomi tarvitsee. Lehti kirjoitti: ”Me syömme vieraan eväitä, pukeudumme vieraan pukuihin, käytämme vieraan teollisuuden tuotteita ja rihkamaa sekä ajamme vieraan tekemillä laitteilla. ”

Lehti jatkaa, että kun sotien vuoksi monia vieraan tuottamia tuotteita ei maahamme saada, on kaikesta yleinen puute. On pula-aika.

Vuoden 1919 pula-aika ja hädänaika on opettanut ja aukaissut silmämme näkemään heikkoutemme. ”Jo rauhanaikoina oli ulkomailta tuonti vientiä paljon suurempi. Tilanne nyt sodan aikana tuo suhde on vieläkin epäedullisemmaksi,” Karjalaisen lisäsi.

Me vain tuomme ulkoa voimatta sanottavasti viedä muuta kuin paperia ja muuta puun sukulaista. Mutta tuonti perustuu paljolti elintarpeisiin. Me tuomme Virosta perunoita, Tanskasta kaalia, kuivattuja lanttuja, länsimaista viljaa, sokeria, kalaa, silavaa, valaanrasva, väkirehuja ja apulantoja.

Näin olemme pakotetut tekemään, koska emme ole kyenneet tähän mennessä tuottamaa omassa maassamme edes välttämättömiä elämän ylläpitimiä. Edes peruselintarpeitamme kuten perunoita, lanttuja ja kaalia emme voi tuottaa niin paljon, mitä suomalaiset tarvitsevat.

Rauhanajan vallitessa emme huomanneet vaaroja emmekä valtiollista orjan elämää eläessämme sitä niin selvästi havainneet, kuin mitä nyt sota-aikana ja valtiollisen itsenäisyyden saavuttuamme olemme tehneet. Nyt meidän on ollut huomata, mikä kamala asema on vieraan armopaloilla elävällä kansalla, kansa ei tule omillaan toimeen. Näemme, tunnemme sen niin läheisesti, miten riippuvainen, sisäisesti ja ulkonaisesti heikko on valtakunta, jonka kanssa elämässä pysyäkseen täytyy välttämättömien elämäntarpeitten saamiseksi kumartaa milloin sitten, milloin tänne.

Tuntuu siltä, että ensimmäisiä Suomen valtakunnan itsenäisyyden perusedellytyksiä on se, että me kykenemme omalla elintarviketuotannollamme tulemaan toimeen. Ellemme tätä pyri saavuttamaan ja ellemme tätä saavuta, niin voi käydä niin, että me sodan hädän ajan tullen olemme kansana pakotetut myymään oikeuksiamme hernerokkaan.

Nälkä on varsin voimakas kiihottaja rauhattomuuksiin; yhteiskuntaa hävittäville pyrkimyksille antaa nälkä yllykettä.

Yksityisten kansalaisten ja valtiovallan on toimittava päästäksemme omilla jaloilla seisomaan. Tämä pyrkimys elähdyttäköön maanviljelijää ja maatonta, työnantajaa ja työntekijää, koulunkäynyttä ja käymätöntä, varakasta ja vähävaraista, yleensä jokaista.

Kenenkään ei pidä kuvitella, että pulakausi olisi ohi, vaikka suursodan jälkeiset rauhanneuvottelut ovat alkaneet. Pulakautta kestää vielä pitkälti. Ja se juuri velvoittaakin tällä hetkellä ensiluokkaisiin ponnistuksiin, jotta nopeasti pääsisimme koko kansana omavaraistalouden jäseniksi, s. o. jotta saisimme tuotantomme niin nousemaan, että pääasiassa tulisimme omillamme toimeen.

Kun lehtemme nyt kevättalven kuluessa tulee lukuisissa kirjoituksissa käsittelemään keinoja elintarvetuotannon lisäämi saksi, teemme sen juuri tietoisina siitä, että näin saamme olla mukana nostamassa Suomea jaloilleen, saamma olla mukana vahvistamassa yhteiskuntaamme ja lujittamassa itsenäisyyden perustuksia.

 

Maanviljelys on itsenäisyyden aikana vielä heikoissa kantimissa eikä kaikkea tarvittavaa kyetty tuottamaan. Kuvassa perunannostoa tohtori Kososen pihassa Kirkkokatu 10.

peruna2