Mikkelinpäivä 29.9

Syksyn huomattavin merkkipäivä on Mikkelin, arkkienkeli Mikaelin päivä, joka on kalenterissamme ollut iät ja ajat. Legendan mukaan arkkienkeli Mikael oli ilmestynyt Rooman kukkulalla 29. päivänä syyskuuta vuonna 607. Tätä päivää ryhdyttiin juhlistamaan merkkipäivänä.

Nykyisin Mikkelin päivä määräytyy siten, että se on syyskuun 29. päivän jälkeinen sunnuntai. Tämä sääntö otettiin käyttöön Suomessa 1774 lähtien.

Mikkelinpäivä on ollut syksyn ensimmäinen päivä (Perniö) tai talven ensimmäinen päivä (Elimäki). Posiolla sanottiin, että ”Kesää Mikkeliin, syystä jouluun, talvea Mattiin ja kevättä juhannukseen.”

Hirvensalmelaiset lienevät osuneet parhaiten kohdalleen, kun he sanoivat: ”Mikonpäivä talven portti, vapunpäivä kesän portti.”

Talon-pojan sääs-eli-ilmakirjassa vuodelta 1778 mainitaan: ”Jos tietä tahdot kuinga sinä vuonna käy, ota yxi tammen omena Mickelin päiwänä. Jos se on käsnäinen, merkitze pahan vuoden, jos häneszä on kärpäsiä, nijn tule kohtullinen wuosi, jos se on matonen, se merkitze hywää, mutta jos hänesza ei mitän ole, nijn tule tautinen vuosi.” Nyt vaan joukolla tammen omenoita tutkailemaan, niin vuoden tieto on varma.

Liperissä tiedettiin Mikkelistä: ”Jos ennen Mikkeliä on sellaisia pakkasia, että rapakot menevät jäähän, tai rannat riitteeseen, tulee niin leuto syystalvi, että ei ennen joulua selkiä myöten ajella hevosella.”

Muuttolinnuista ennustettiin: ”Jolleivat muuttolinnut lähde ennen Mikkelinpäivää, tulee lauhkea ja lämmin syksy.” Meidän pihassa rastaat syövät vielä matoja aivan rauhassa. Ainakaan heillä ei näytä olevan mitään kiirettä. Toisaalta pihamme yli lensi jo alkuviikosta hanhiparvi kohti etelää ja samoin viikolla toistakymmentä joutsenta kaarsi lammen yli jättäen jäähyväiset meille. Sitten ne suuntasivat kohti etelää. Kysymys nyt kuuluu, jos kaikki muuttolinnut eivät ole vielä lähteneet, tuleeko lämmin vai kylmä syksy? Sitä eivät vanhat sääennusteet osaa sanoa. Jään siis odottelemaan ja tulevia tutkailemaan.

Mouhijärveläiset tiesivät kertoa: ”Jos Mikkelinä sataa, sataa pyhäinpäivään saakka.” Nyt tarkkana Mikkelinä, niin saadaan ainakin marraskuun 2. päivään ulottuva sääennustus.

Mikkelinpäivä ennusti myös kevään säätä: ”Mitä Mikkelinä lehtiä puussa, sitä vappuna lunta maassa.” Nyt näyttää, että vappuna on lunta runsaasti, sillä koivut ovat pullollaan lehtiä.

Toinen samanlainen ennustus tulee Liperistä: ”Niin monta viikoa kuin on lehti puussa Mikkelin jälkeen, niin monta viikkoa jälkeen Jyrin (23.4) ovat lumet maassa.” Nyt kyllä näyttää siltä, että lunta on maassa vielä toukokuussa.

Sitten muutama varoitus Mikkelinpäivän ruokailusta: Jos Mikkelinpäivänä syö nauriita, saa paljon pukamia” ja ”Mikonpäivänä ei saa syödä nauriita, niistä tulee paiseita ruumiiseen.”

Mikkelinpäivä vuonna 2010 oli harmaa ja sateinen. Syksy kestikin tuolloin pitkään ja pysyvä lumi tuli vasta joulun alla. Kuva Tori- ja Sairaalakadun kulmasta länteen. Kuva Terttu Repo-Tarma 29.9.2010.

img_0047-jpg