Jakoaika

Vanha kansa on viettänyt jakoaikaa loka- marraskuun taitteessa. Useimmiten jakoajan pituus on ollut 12 vuorokautta, vaikka muitakin aikoja on esitetty. Yleisimmin jakoaika on kestänyt Simosta (28.10) Marttiin (10.11). Joskus on kuultu sanottavan, että jakoaika kestää kuukauden ennen pyhäinmiesten päivää eli lokakuun viimeisestä sunnuntaista marraskuun loppuun.

Jakoaika tarkoittaa sitä, että kun kynnöt ja muut taloustyöt on saatu päätökseen, voitiin ryhtyä valmistautumaan uuteen aherruksen kiertoon. Jakoaikaan liittyy myös oleellisesti vuoden alkajaiset. Maanviljelijät aloittivat laskea vuotta jakoajasta, joka oli heidän elinkeinossaan luonnollisempaa, kuin kalenterivuosi. Vanhan ajan aika päättyi syksyllä sadonkorjuun lopussa Mikkelinpäivän tienoilla ja uusi alkoi vähän myöhemmin.

Jakoajalla voitiin tasata aurinkovuosi ja kuuvuosi. Vuodessa aurinko- ja kuuvuoden ero oli 11 vuorokautta ja kuusi tuntia. Jakoaika tasasi hyvin tämän erotuksen eikä vuoden kierto mennyt kalenterissa sekaisin. Tätä tasoitusaikaa tavataan myös muilla kansoilla.

Jakoaikana ennustettiin vuoden säätä. ”Jos jakoaikana aurinko pilkahtaa, vastaa se yhdeksää vuorokautta lämmintä ja aurinkoista ilmaa kesällä,” sanottiin. On myös sanonta: ”Jos aurinko jakoaikana sen verran paistaa, että sulhanen ennättää hevosensa satuloida, tulee hyvä kesä.” Tuo ajankohta on yleensä niin pilvinen, että pienikin auringon pilkahdus ennusti vanhan kansa mukaan hyvää säätä.

Jos jakoaikana taas aurinko pysyy koko ajan pilvessä, tulee huono ja sateinen kesä eikä silloin kannata ohrakaskia hakata, koska kasket eivät syty märkyyden vuoksi. Vastaavasti, jos jakoajalla on runsaasti auringonpaistetta, tulee kuiva ja lämmin kesä, itse asiassa niin lämmin, että jo keväällä aurinko paistaa nurmen kuloon.

Jakoaika on ollut juhla-aikaa eikä silloin saanut tehdä arkisia askareita. Pyykkiä ei saanut pestä, ei teurastaa eläintä, ei keriä lampaita eikä kehrätä. Pellavan loukutus olisi saanut sudet paikalle kuuntelemaan ihmeellistä ääntä ja näin kiusannut äänekästä perhettä koko vuoden. Naapureille tai köyhille ei saanut antaa almuja eikä tuhkaa saanut käsitellä, sillä silloin tuli ohraan nokipäitä. ”Jos annetaan, ei tule uutta tilalle,” sanottiin Asikkalassa.

Jakoaikana päästiin eroon syöpäläisistä siten, että talon huoneet jätettiin kylmilleen. Vaikka ilma ei olisikaan ollut kylmä, riitti, että huoneet olivat viileitä. Hiljaisuutta korostettiin eikä tuolloin saanut tehdä mitään, mistä lähti melua. Jakoaikana sai korjata ja valmistaa pyydysverkkoja ja sitäkin vain, jos se tehtiin hiljaa.

Jakoaika oli myös varsin vaarallista aikaa, sillä kummituksia sanottiin silloin liikkuvan erityisen paljon. Myös taudit tarttuivat hyvin herkästi ihmisiin. Ihmisten oli siis oltava varovaisia ja käveltävä hiljaa ja ääneti.

Jakoaika taikoineen, sääennustuksineen ja sulhasten etsimisineen vastaa hyvin nykyistä uutta vuotta. Ennen vanhaan juhlat kestivät pari viikkoa, nyt vain päivän tai kaksi.

Jakoaikana syysmyrskyt ja pilviset päivät ovat yleisiä. Jos aurinko vähänkin vilkahtaa pilvien lomasta, tietää se yhdeksän päivän lämpimiä kesäaikana. Syyskuva lokakuulta 2005. Kuva Terttu Repo-Tarma.  

syysranta-2005