Marraskuu

Huomenna alkaa marraskuu ja marraskuu -nimi tarkoittaa, että maa on martaana eli kuolleena. Luonto on valmistautunut talveen ja vanhan uskomuksen mukaan martaat eli vainajien henget ovat joukolla liikkeellä.

On myös ajateltu, että marras tarkoittaa päällimmäistä kuorta, mikä tarkoittaisi, että marraskuussa maan pinta kovettuu ja jäätyy. Siitä marras. Jotenkin tuntuu, että tuo ensimmäinen versio on todenmukaisempi.

Kansanvalistusseuran kalenteri vuodelta 1885 kertoo marraskuusta:  ”Aurinko ei enää kuun lopussa nouse pohjoisessa. Lumi peittää Pohjois-Suomen. Kun mäyrällä on ollut juoksuaika, se menee pesäänsä tainnoksiin. Karhu kierrähtää pesässään ensimmäisen lumen aikana. Peurat alkavat retkeillä laumoissa. Jänis muuttuu valkoiseksi, orava harmaaksi. Muikulla on kutuaika; lohi ja siika kutevat myöskin.” Siinäpä tietoiskua kerrakseen.

Sääennustuksissa sanotaan: ”Jos marraskuussa tulee talvi, se ei ole pysyvää ja jos marraskuussa lumi sulaa, Kynttilänpäivään (2.2) on huonoa keliä.” Akaalaiset ennustivat, että: ”Jos marraskuu on pakkaskuu, niin muu talvi on lauhaa.” Toisaalla taas sanotaan, että loka- ja joulukuun talvet kestävät.

Hirsimökin rakentajille tiedoksi: Hirret on hakattava marraskuussa, niin ne eivät lahoa nopeasti. Myös eläintenhoitajien on hyvä tietää, että kun lampaille antaa marraskuussa madonnahkaa ja lepänlehtiä, niin ne eivät kuole talvella.

Marraskuum alkua vuonna 2005 Kauppa- ja Koskikadun kulmasta. Tuotakaan vanhaa Oman-Avun taloa ei ole. Kuva Terttu Repo-Tarma.

img_1849